Mitta vahvistaa digitaalista monitorointipalveluaan yrityskaupan myötä
Mitta Group Oy on ostanut ohjelmistokehitystalo Soficta Oy:n koko osakekannan 30.12.2022. Yritysoston myötä Mitta vahvistaa monitorointipalvelujaan datalähtöisen tiedon tuottajana sekä teollisuuden, että infra-alan eri tarpeisiin.
Ohjelmistoratkaisuihin erikoistunut Soficta tuottaa teollista internettiä hyödyntäviä ratkaisuja. Yksi Sofictan merkittävimmistä tuotepalveluista on Aistio, joka auttaa energia- ja vesihuoltoyhtiöitä ratkomaan niiden verkostoinfrastruktuurissa havaittuja ongelmia sekä haasteita langattomien sensoreiden ja tekoälyn avustuksella.
”Sofictan tiimillä on pitkä ja vankka osaaminen ohjelmistokehityksen saralla ja Aistio on tuotteena erinomainen esimerkki heidän erikoisosaamisestaan”, Mitta-konsernin toimitusjohtaja Aki Puska kertoo.
Sofictan teknologiaosaamisella Mitta vahvistaa kenttätutkimus- ja mittausalan yhdistämistä digitaalisiin monitorointi- sekä muihin älykkäisiin palveluihin. Yritysosto noudattaa Mitan strategiaa kehittää liiketoimintaa sekä luoda lisäarvoa nykyisille ja uusille asiakkaille tiedonjalostamisen palvelukokonaisuuksien avulla.
”Tämä on hienoa kehitystä Mitan palveluille ja toivotamme Sofictan innovatiivisen porukan tervetulleeksi Mittaan”, Aki Puska lisää.
Yritysoston myötä Mitan toimipisteverkko laajenee Saloon, kun Sofictan 10 henkilöä liittyvät osaksi Mittaa. Sofictan omistajista tulee kaupan myötä Mitan osakkaita.
”Olemme kasvaneet paljon aloitettuamme 2015 ja Mittaan siirtyminen on meille tässä vaiheessa loistava tilaisuus. Kaupan myötä pääsemme yhdistämään osaamistamme sekä uusien että vanhojen asiakkaiden hyväksi”, Soficta Oy:n toimitusjohtaja Sami Metsänperä kertoo.
”Soficta on toteuttanut palvelujaan Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Sveitsissä, jatkossa Mitan kautta avautuu mahdollisuus laajentua myös Norjaan. Yhteiset monitorointipalvelumme skaalautuvat moneen tarkoitukseen ja yli maarajojen.”
Lisätietoja:
Aki Puska
toimitusjohtaja, Mitta Group
+358 40 568 3490
aki.puska@mitta.fi
Sami Metsänperä
toimitusjohtaja, Soficta Oy
+358 50 483 6142
sami.metsanpera@soficta.fi