Sami Kangasharju nimitetty Mitta-konsernin toimitusjohtajaksi
Mitta-konserni on Pohjoismaiden johtava mittaus- ja geoalan konsulttiyritys. Se on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja vuonna 2023 sen liikevaihto oli 54 miljoonaa euroa. Kuluvana vuonna painopiste on ollut kannattavuuden parantamisessa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa osittain haasteellisessa markkinatilanteessa.
Tukeakseen yhtiön tulevaa kehitystä on Mitan hallitus nimittänyt Mitan toimitusjohtajaksi 19.11.2024 alkaen Sami Kangasharjun. Kangasharjulla on kahden vuosikymmenen kansainvälinen kokemus teknisen konsultoinnin johtamisesta.
Aiempi toimitusjohtaja Jari Lappi jatkaa Mitan hallituksessa ja uuden toimitusjohtajan tukena myös operatiivisessa roolissa.
”On hienoa, että saamme Mitalle erittäin kokeneen toimitusjohtajan, jonka johdolla lähdemme kehittämään liiketoimintaa eteenpäin”, toteaa Mitan hallituksen puheenjohtaja Timo Hyvönen.
”Tämä tehtävä on vaativa ja mieluinen. Mitan palveluita aiemmin käyttäneenä tiedän jo talossa olevan osaamisen tason ja laajuuden. Olen kiitollinen luottamuksesta ja odotan innolla että pääsen tekemään työtä entistä vahvemman Mitan ja asiakkaittemme eteen”, Mitta Oy:n toimitusjohtaja Sami Kangasharju toteaa.
Lisätietoja:
Mitta Oy, toimitusjohtaja Sami Kangasharju, puh. 041 731 4224
Mitta Oy, hallituksen puheenjohtaja Timo Hyvönen, puh. 0400 975 838
