Wise Group ostaa kotkalaisen Sähkökuva Oy:n

12.01.2016

Wise Group Finland Oy on allekirjoittanut 11.1.2016 sopimuksen, jolla yhtiö hankkii kotkalaisen Sähkökuva Oy:n koko osakekannan. Kauppa vahvistaa Wise Groupin sähkösuunnittelua ja -konsultointia.

”Ostoksen myötä saamme nyt myös Kymen alueelle vahvan taloteknisen kokonaistarjonnan. LVI-asiantuntijoidemme rinnalle tulee kokenut 10 hengen sähkösuunnittelun asiantuntijaryhmä. Nyt pystymme tarjoamaan alueellisesti koko talotekniikan, mikä on ollut strateginen tavoitteemme,” Wise Groupin toimitusjohtaja Aki Puska toteaa.

Sähkökuva Oy on vuonna 1988 perustettu, vahvan ammattitaidon omaava sähköalan suunnittelu- ja konsulttitoimisto. Vakiintunut ja monipuolinen asiakaskenttä sekä uusien palvelumuotojen kehittäminen ovat varmistaneet yritykselle vahvan aseman eteläisen Suomen sähkösuunnittelumarkkinoilla.

Sähkökuvan kaikki 10 asiantuntijaa jatkavat vanhoina työntekijöinä nykyisissä tehtävissään. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Keijo Kuvaja. Kaupan myötä Sähkökuvan omistajat Keijo Kuvaja, Jorma Hämäläinen ja Seppo Puhakka tulevat Wise Groupin osakkaiksi.

Sekä yrityskaupoilla että orgaanisesti kasvanut Wise Group kuuluu viiden suurimman talonrakennussektorin asiantuntijapalveluja tarjoavan yrityksen joukkoon Suomessa. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto kasvoi noin 17 % ylittäen 30 milj. euroa ja vahva kasvu jatkuu myös vuonna 2016.

 Lisätietoja

Aki Puska, toimitusjohtaja, Wise Group Finland Oy

puh. 040 568 3490 tai aki.puska@wisegroup.fi

 

Keijo Kuvaja, toimitusjohtaja, Sähkökuva Oy

puh. 0500 559 633 tai keijo.kuvaja@sahkokuva.fi