Wise Group Finland Oy ostaa mikkeliläisen Insinööritoimisto Creo3 Oy:n

04.09.2012

Wise Group Finland Oy on allekirjoittanut sopimuksen, jolla yhtiö hankkii 1.10.2012 tehtävällä yrityskaupalla rakennuttamis-, valvonta- ja suunnittelupalveluihin erikoistuneen Insinööritoimiston Creo3 Oy:n osakekannan. Yritys toimii Mikkelissä ja Savonlinnassa.


Vuonna 2004 perustettu Insinööritoimisto Creo3 Oy on johtavia yrityksiä toimialueellaan. Yrityksen liikevaihto on noin 1.3 miljoonaa euroa ja se työllistää 14 asiantuntijaa.

 Wise Group Finland Oy kuuluu talonrakennussektorin kymmenen suurimman asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen joukkoon Suomessa. Yhtiön toimitusjohtaja Harri Tinkanen kertoo, että Creo3 Oy on osaamisensa ja tarjontansa sekä liiketoimintansa puolesta erinomainen lisä vahvasti kehittyvään Wise Group Finland Oy:öön yhtiön laajentaessa toimintaansa koko Suomen kattavaksi.

 ”Liiketoimintamme vahvistuu ja volyymimme kasvaa merkittävästi sekä uudis- että korjausrakentamisen palveluissa samalla kun toimialueemme laajenee merkittävästi. Tarjoamme nyt asiakkaillemme kattavasti talonrakennusalan rakennuttamis- ja suunnittelupalveluja myös Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen alueilla ympäristökunnat mukaan lukien”, kertoo Wise Groupin toimitusjohtaja Harri Tinkanen.

 Insinööritoimisto Creo3 Oy:n nykyiset omistajat Pasi Honkanen, Pasi Piispa ja Timo Härkönen jatkavat yhtiön palveluksessa entisissä tehtävissään. He tulevat merkittäviksi vähemmistö-osakkaiksi Wise Group Finland Oy:öön. Yritys jatkaa toimintaansa omalla nimellään ja sen yhteystiedot säilyvät entisellään.

 Lisätietoja

Harri Tinkanen, tj, Wise Group Finland Oy    puh. 0500 259 030

Pasi Honkanen, tj, Insinööritoimisto Creo3 Oy  puh. 050 430 4440

 

Wise Group Finland Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalvelut uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa. Wise Group kuuluu talonrakennussektorin kymmenen suurimman asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen joukkoon Suomessa.

Insinööritoimisto Creo3 Oy on vuonna 2004 perustettu, niin uudis- kuin korjausrakentamisenkin rakennuttamiseen, valvontaan ja suunnittelupalveluihin erikoistunut yritys. Yritys työllistää tällä hetkellä 14 henkilöä Mikkelissä ja Savonlinnassa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2012 tulee olemaan noin 1.3 miljoonaa euroa.